sunnuntai 28. elokuuta 2011

Nuket Suomessa

Eilen olin ällikällä lyöty, kun katselin telkkarista Antzia ja mainostauolla näkyi suomalainen mainos Monster Highsta :D Itse en ole aikaisemmin nähnyt yhtään minkäänlaista mainostusta Suomessa MH:sta, joten olenkin jo vähän odotellut että milloin se alkaisi. Eipä tarvitse enää odotella :P

Mainoksessa ei hirveästi nukkeja näkynyt vaan enemmän se muistutti minua Monster Highn musiikkivideosta, jossa esiintyvät ihmiset. Mutta lopussa oli kuitenkin mielenkiintoinen webosoite: www.monsterhigh.fi . Tämä on siis suomenkielinen Monster High -sivusto, joka on aikalailla kopio englantilaisesta, mutta suomeksi ja sisältöä ei ole vielä yhtä paljon.

Suomenkielinen sivusto on kyllä mukava, koska myös nuoremmat MH-fanit pystyvät helposti navigoimaan sivuilla ja pelaamaan hauskoja pelejä. Sivuilta löytyy siis kaikenlaista puuhaa, mutta itseäni kiinnostavin asia, mitä sivuilta löytyy, on Suomessa myynnissä olevat monsterit. Sivuilla on näkyvillä MH:n opiskelijahirviöt ja nämä ovat niitä nukkeja, jotka ovat myynnissä Suomessa. Niitä on kyllä enemmän myynnissä jenkeissä, mutta toivon, että saamme vielä lisää tänne meillekkin päin myyntiin :)

Joten sivuston mukaan siis nuket, jotka Suomesta voit tällä hetkellä saada ovat:
Frankie Stein, Draculaura, Clawdeen Wolf, Lagoona Blue, Cleo de Nile, Deuce Gorgon, Ghoulia Yelps ja Holt Hyde.

Käy itse tutustumassa Suomesta saataviin monstereihin uusilla suomenkielisillä sivuilla: http://fi.monsterhigh.com/bios/

Käy katsastamassa sivut ja pidä hauskaa MH:n parissa :)

lauantai 27. elokuuta 2011

Versiot ja pakkaukset

En ole hetkeen päivitellyt tätä blogia, joten jo on aikakin julkaista uusi posti :) Tänään ajattelin ottaa aiheeksi siis erilaiset MH-nukeista tehdyt versiot, sekä mitä erinäisiä pakkauksia on olemassa.

Aloitetaan siis eri versioiden listauksella:



Tässä Draculauran ja Frankie Steinin Gloom Beach pakkaukset.

Pakkaukseen kuuluu nukke, jolla on rannalle sopiva asu, harja, standi johon nuken saa kiinni, sekä jotain ylimääräistä asustetta, kuten aurinkolasit.

Nuket, jotka saatava Gloom Beach pakkauksena:
Draculaura, Frankie SteinClawdeen Wolf, Jackson Jekyll ja  Cleo de Nile.












Seuraava versio on Dead Tired, joka on MH-nukkejen pyjamaparty pakkaus. Jokaisella osallistujalla on päällään oma pyjama, silmälaput sekä jotain tuotavaa partyihin. Myös standi ja harja kuuluvat pakkaukseen.

Nuket saatavana Dead Tired pakkauksena:

Frankie Stein, Draculaura, Lagoona Blue, Clawdeen Wolf, Ghoulia Yelps ja Cleo de Nile.











Tässä Dawn of the Dance versio Lagoona Bluesta. Dawn of the Dance pakkaukseen kuuluu nukke, jolla on tanssiaisasu, laukku ja ehkä jotain muuta pientä esinettä, Dawn of the Dance DVD sekä normaalit standi ja harja.

Nuket, jotka ovat saatavina Dawn of the Dance pakkauksena:

Lagoona Blue, Frankie Stein, Draculaura, Ghoulia Yelps, Clawdeen Wolf, Deuce Gorgon ja Cleo de Nile.











Kuvassa Ghoulia Yelps Classroom Assortment versiona. Classroom Assortment versioon kuuluu nukke, jolla on päällään jokin kouluasu, kuten liikunta-asu, arkun muotoinen kaappi, koulutarvike, Ghoulialla pallo, sekä tarrasetit. Ja kuten aina mukaan kuuluu myös harja ja nuken standi.

Nuket, jotka saatava Classroom Assortment pakkauksena:

Ghoulia Yelps, Lagoona Blue ja Frankie Stein.













Lagoona Bluen School's Out versio. School's Out pakkauksessa tulee mukana nukke asusteineen, päiväkirja, laukku (ehkä kaksikin) ja normaalit harja ja standi.

Nuket jotka saatavana School's Out pakkauksena:

Lagoona Blue, Frankie Stein, Clawdeen Wolf ja Cleo de Nile.














Tässä on Drop Dead Gorgeous versio pakkaukset Frankie Steinistä ja Draculaurasta. Pakkaukseen kuuluu asustettu nukke, nuken lemmikkiaiheinen klipsi, jonka saa esim. laukkuun roikkumaan sekä normaalit harja ja standi.

Nuket saatavana Drop Dead Gorgeous pakkauksena:

Draculaura ja Frankie Stein.










Suurinpiirtein kaikista nukeista on olemassa Basic versio, jossa tulee mukana nukke nk. normivaatteissa, nuken lemmikki, jotain rekvisiittaa kuten Draculauralla varjo, sekä päiväkirja ja normi harja ja standi.

Myös kaikki nuket, jotka tullaan julkaisemaan tulevat todennäköisesti olemaan ensin saatavana vain Basic versiona, kuten Spectra Vondergeist ja Abbey Bominable.

Kaikki nuket paitsi Jackson Jekyll löytyvät Basic versiona. Jackson löytyy siis pelkästään Gloom Beach versiona.




Seuraavaksi otetaan katsaus muihin erikoisempiin pakkauksiin, joita MH sarjassa on olemassa :)

Otetaan ensimmäiseksi nukkejen Dead Tired versioiden erikoispakkaukset:




Tässä on Draculauran erikseen ostettava arkkuvuode. Vuode toimii myös hienosti korulippaana, koska päällimäinen osa aukeaa ja sinne saa korunsa mukavasti talteen.

Mitä kaikkea tässä vuoteessa on mukana: Päällyste on tottakai pinkki ja mukana tulee myös siihen sopiva pinkki tyyny, sisään taittuva pöytä snackseille sekä televisio :D

Kaikki mukavuudet siis kunnon unia varten ^^










Seuraavana vuorossa Lagoona Bluen Hydration Station. Vesivuode, joka estää Lagoonan ihon kuivumisen korpuksi ^^

Mitä erikoista: Vuoteeseen saa myös valot ja sisällä on paikat peruaineille lukemiselle sekä tottakai Neptunalle, Lagoonan lemmikki piraijalle :)

Vuoteen mukana pakkauksessa tulee myös Lagoona Blue Dead Tired -nukke.






Seuraava sänky näyttää enemmän leikkauspöydältä, mutta sopii mitä parhaiten Frankie Steinin käyttöön. Kyseessä on siis Frankien Mirror Bed.

Tämä sänky sopii erittäin hyvin esimerkiksi meikkauspöydälle, koska sängyn toisella puolella on peili. Pakkauksessa mukana tulee Frankielle paikkausmateriaaleja, siltä varalta että hänen raajojaan täytyy ommella kasaan, makuupaikka Watzitille sekä peitto.

Pakkaus ei sisällä Frankie nukkea.




Ja vuoteista vielä jäljellä on Clawdeen Wolfin Room to Howl.

Clawdeenin vuode on kerrossänky, jonka kumpikin osa muistuttaa hieman koiran punkkaa, sopii siis hyvin ihmissudelle ;)

Vuoteen mukana tulee päätyyn kiinnitettävä peili, arkun mallinen säilytyslaatikko, viltit, MH-kallon muotoinen tyyny sekä Dead Tired versio Clawdeenista.






Seuraavaksi katsotaan mitä erikoisempia Basic pakkauksia on tarjolla:


Ensimmäisenä katsastellaan Suomessakin saatavilla olevaa Basic pakkausta, joka sisältää Clea de Nilen ja Deuce Gorgonin.

Nämä nuket ovat samankaltaiset kuin muutkin Basic pakkauksien nuket, mutta myydään vain samassa pakkauksessa. Tämä todennäköisesti sen vuoksi, että Deuce ja Cleo näyttäysivät seurustelevan ;)

Mukana tulee kummallekkin kaikki sama mitä muillekkin Basic versio nukeille: lemmikki, päiväkirja, laukku/aurinkolasit sekä harja ja nuken standi.



Toinen Basic pakkauksiin laskettava paripakkaus on Forbitten Romance, jossa on Clawd Wolfen Basic versio nukesta sekä Draculauran Forbitten Romance versio nukesta.

Tämä on siis periaatteessa vain puoliksi Basic pakkaus, mutta se lasketaan silti niihin, Clawdin vuoksi.

Clawdille tulee mukana siis kaikki mitä yleensäkkin Basic pakkauksessa, mutta Draculaura on hieman erilainen omaan Basic pakkaukseensa verrattuna: hänellä ei ole tässä pakkauksessa mukana lemmikkiä ja vaatteet, hiukset ja varjokin ovat hieman erilaiset :)

Tämä todennäköisesti sen vuoksi, jotta myös ne jotka ovat jo ostaneet Draculauran Basic version voivat ostaa myös tämän Forbitten Romance version saamatta samanlaista nukkea.


Siirrytään sitten yksittäisiin pakkauksiin, joita ei voi laittaa versioiden mukaan:



Tässä on Ghoul Spirit 3 pack. Pakkauksessa on siis 3 nukkea, jotka on puettu koulun huutojoukon mukaisesti kannustamaan omaa joukkuetta voittoon.

Pakkauksessa mukana: Draculaura, Cleo de Nile ja Ghoulia Yelps.







Frankie Steinin Comic Con erikoisjulkaisu: Comic Con Black & White.

Muuten samanlainen kuin Frankien Basic versio, mutta kaikki on mustavalkoista :D

Tämä on harvinainen ja oli myynnissä vain Comic Conissa tai sen aikana, joten kysymyksessä on siis rajoitettu erä.









Viimeisenä Ghoulia Yelpsin erikoisjulkaisu: Comic Con Dead Fast.

Ghoulialla on tässä versiossa Dead Fast asu ja laukku.

Tämä on myös harvinainen ja oli myynnissä vain Comic Conissa tai sen aikana, joten kysymyksessä on siis rajoitettu erä.








Tässä kaikki ainakin tietämäni pakkaukset ja versiot MH-nukeista :)

maanantai 15. elokuuta 2011

Comic-Con

Kyllä Comic-Con on jo takanapäin, joten katsastetaan seuraavaksi mitä kaikkea Monster Highin liittyen San Diegosta löytyikään :)

Monster Highlla oli varattu oma sektio Comic-Conissa ja kaikenlaista uutta oli tarjolla. Aikaisemmin jo esittelin Nefera de Nilen ja Toralei Stripesin. Heidät itseasiassa esiteltiin juuri Sand Diegossa ja nuket tulevat markkinoille todennäköisesti vasta ensivuonna, joten joudumme odottelemaan vielä vuoden verran :(

Katsotaan ensiksi hieman Neferaa. Hän on muita monstereita vanhempi ja valmistunut jo MH:sta, joten nukke onkin tehty kokonaan uudella muotilla, joka on vähän muita nukkeja pidempi. Toralei nukessa uutta on puolestaan Toralein häntä, joka tuo lisää kissamaisuutta nukkeen ;)

Tässä video nukeista, joka on kuvattu Comic-Conissa:


Toinen merkittävä paljastus Monster Highn osalta oli uuden nuken äänestys. Esillä oli 3 prototyyppiä, joista fanit saivat itse äänestää suosikkinsa, joka julkaistaisiin sitten markkinoille myös ensi vuoden puolella :D
Ehdokkaana äänestyksessä olivat seuraavat monsterit:

Scara Screams, Bansheen tytär.
















Päätön koulun rehtori (Headless Headmistress) Bloodgood.
















Arachnen tytär.



















Lopuksi vielä video Comic-Conista itse ehdokasnukkejen prototyypeistä:



Näistä kolmesta eniten ääniä viikonlopun aikana keräsi Scara Screams, Bansheen tytär. Ero Scaran ja Arachnen tyttären(jolla ei ole vielä omaa nimeä) välillä oli kuitenkin todella pieni. Näin ollen tulemme näkemään Scara Scream nuken ensi vuonna kaupan hyllyllä. Se milloin uudet nuket tulevat pohjoismaiden markkinoille, on kuitenkin vielä arvoitus... Toivottavasti nopeasti, mutta siinä voi kestää, koska en ole ainakaan itse vielä nähnyt edes Abbeya tai Spectraa Suomen kaupoissa....

Itse kyllä toivoisin, että Mattel kuitenkin julkaisee jossain vaiheessa muutkin äänestyksen ehdokkaat markkinoille. Kaikki olivat hienoja ja omintakeisia :) Muistuttaisin myös vielä tässä vaiheessa että myös ensi vuonna julkaistava Scara saattaa kokea vielä muutamia nimellisiä ja ulkomuodollisia muutoksia ennen kaupan hyllyyn asti pääsyään, mutta ajallaan näemmi sitten miltä viimeinen versio Scarasta tulee näyttämään :)

Tässä katsauksemme San Diegoon, kiitos seurasta :D

perjantai 12. elokuuta 2011

Muut Monster Highn hirviöt

Olette nyt päässeet jo tutustumaan Lagoonaan ja Draculauraan joten tänään ajattelin esitellä teille muut Monster Highta käyvät hirviöt, jotta pääsette hieman tutustumaan myös heihin, ja näin ehkä valitsemaan oman suosikkinne ;P


Frankie Stein on Frankensteinin ja tämän morsiamen tytär ja on 15 päivää vanha. Frankien raajojen tikkaukset tahtovat välillä löystyä, jolloin hänen täytyy keräillä itsensä taas kokoon. Lemmikkinä Frankiellä on Watzit. Myöskin eri eläimien osista kokoon kasattu koira.
Frankie Stein

Watzit















Clawdeen Wolf on ihmissuden tytär, jolla on erittäin suuri perhe. Clawdeen haaveilee jonainpäivänä olevansa osa muotiteollisuutta. Lemmikkinä Clawdeenilla on erikoinen kissa Crescent.
Clawdeen Wolf


Crescent














Ghoulia Yelps puolestaan on Zombien tytär ja todennäköisesti koulun alykkäin monsteri. Liikkeissään Ghoulia on kuitenkin zombiemaisen hidas eikä hän puhu muuta kuin zombia. Ghoulian lemmikki on pöllö Sir Hoots A Lot.
Ghoulia Yelps


Sir Hoots A Lot














Cleo de Nile tuo Monster Highin kuninkaallista verta. Hän on 5 842 vuotta vanha muumion tytär. Cleon lemmikki on egyptiläinen cobra Hissette.
Cleo de Nile


Hissette














Deuce Gorgon on Meduusan 16-vuotias poika, ja pystyy silmillään - äitinsä tavoin - muuttamaan kiveksi. Vaikutus kestää kyllä vain 24 tuntia, mutta Deucesta on silti ikävää muuttaa ystäviään kiveksi vahingossa. Deucen lempiaine koulussa on kotitalous, mutta hän ei tahdo muiden monstereiden tietävän. Hänen lemmikkinsä on kreikkalaisen soturin mukaan nimetty 2-häntäinen rotta, Perseus.
Deuce Gorgon


Perseus














Jackson Jekyll on nimensä mukaisesti Dr.Jekyllin ja hänen vaimonsa 15-vuotias poika. He asuvat Draculauran naapurissa ja Jackson on Monster Highn ainoa ihminen, joka on välillä Jacksonista hermostuttavaa. Jackson ei kuitenkaan vaikuta aivan tavalliselta ihmispojalta... Jacksonin lemmikki on kameleontti Crossfade.
Jackson Jekyll


Crossfade














Holt Hyde on luultavasti 15 vuotta ja hänen monsteri vanhempansa ovat Herra ja Rouva Hyde. Todennäköisesti Holt on siis Jacksonin 'toinen minä', kuten Herra Hyde on Dr.Jekyllin. Holt onkin Jacksonin todellinen vastakohta; siinä missä Jackson on hillitty eikä oikein pidä musiikista, Holt on menevä eikä luopuisi kuulokkeistaan mistään hinnasta. Holtin lemmikki on myös kameleontti Crossfade, mutta erivärisenä.
Holt Hyde


Crossfade














Clawd Wolf on Clawdeenin veli, ja niin myös ihmissuden poika. Hän on 17 vuotias, ja niin hieman muita vanhempi. Clawdin turkista lähtee paljon karvaa, joten amme on hänen jälkeensä aina karvainen malli. Clawd antaa myös mielellään muotitietoisemman pikkusiskonsa stailata itsensä. Clawdin lemmikki on gargoili bulldog Rockseena.
Clawd Wolf


Rockseena














Abbey Bominable on Yetin tytär ja 16 vuotta vanha. Hän ei ole tottunut puhumaan, koska korkealla ilmaa ei ole paljoa, joten sitä ei käytetä turhaan puhumiseen. Tämän vuoksi Abbey usein tahtomattaankin loukkaa toisia sanoessaan asiat suoraan niin kuin ne ovat. Vaikka Abbeylla onkin kylmä ulkokuori hänen sydämensä on silti lämmin. Abbeyn lemmikki on pieni karvainen mammutti Shiver, jonka tunteita ei niin vain loukata.
Abbey Bominable


Shivers














Spectra Vondergeist on 16-vuotias haamun tytär. Hänellä on taipumusta juoruta asioita, joka tekeekin Spectrasta oivan reportterin. Spectra ei myöskään häpeile käyttää häviämis taitoaan reportterin hommissa. Hänen lemmikkinsä on haamu ferretti Rhuen.
Spectra Vondergeist


Rhuen














Nefera de Nile on Cleon vanhempi sisko, ja myös muumion tytär. Hän on jo valmistunut Monster Highsta ja muistuttaa aina Cleoa siitä kuka on vallanperimisjärjestyksessä ensimmäisenä. Neferan lemmikki on pillerinpyörittäjä Azura.
Nefera de Nile


Azura














Toralei Stripe on 15-vuotias ihmiskissan tytär. Kissan tavoin Toralei pitää torkkujen ottamisesta ja hänen mielipuuhaansa onkin ottaa torkkujen perään toiset torkut. Toralein lemmikki on pieni sapelihammastiikeri Sweet Fang.
Toralei Stripe


Sweet Fang















Nyt olette päässeet tutustumaan muihinkin Monster Highn monstereihin :)

torstai 11. elokuuta 2011

Haastattelut

Tänään pidetään pieni haastattelu nukeilleni Lagoona Bluelle ja Draculauralle. Toivottavasti tämä haastattelu valaisee hieman näiden hahmojen taustaa ja pystytte tutustumaan heihin hieman paremmin ;)

Aloittakaamme siis Lagoona Bluella:


Ikä: 15

Monsterivanhemmat: Merihirviö

Tappava tyyli: Viihdyn parhaiten löysissä housuissa, topissa ja sandaaleissa. Ne sopivat kaikkeen kauhean kivaan: surffaamiseen, rantalentokalloon ja kundien katseluun. Bileisiin voin kyllä pukeutua hirveän nättiin pikkumustaan ihan vain näyttääkseni, että osaan kyllä tälläytyä.

Oudot ominaisuudet: Ihoni kuivahtaa, jos olen liian kauan pois vedestä. Tarvitsen siis valtavasti kosteusvoidetta kauhistautumiseeni. Lisäksi koulun uima-altaan kloorivesi saa vaalean tukkani muuttumaan siniseksi, mutta sehän näyttää oikeastaan hurjan kivalta vai mitä?

Lemmikki: Neptuna on lemmikkipiraijani, jota kuljetan akvaariolaukussa mukanani jopa kouluun!

Lempipuuha: Mikä tahansa, mitä tehdään vedessä tai veden äärellä.

Ärsyttävintä mitä tiedät: Se, että valtamerta pidetään kaatopaikkana.

Lempiaine koulussa: Meribiologia.  Jos en voi olla vedessä itse, haluan ainakin lukea siitä.

Inhokkiaine koulussa: Geologia. Tulivuoret, kivet ja aavikot ovat ihan täyttä painajaista minulle.

Lempiväri: Merensininen

Lempiruoka: Sushi

Bestikset: Tulen kaikkien kanssa toimeen.

Mitä mieltä vanhempasi olivat Monster Highin menemisestäsi: Isä ei ihastunut ajatukseen, mutta sain hänen päänsä käännettyä. Ja enhän minä sentään ääntäni menetä tai mitään!


Ja seuraava haastateltava onkin Draculaura:


Ikä: 1599, en malta odottaa että saan 1600 täyteen!

Monsterivanhemmat: Kreivi Dracula

Tappava tyyli: Mustissa asuissa pirtsakkana tehostevärinä pinkkiä. Minulla on myös röyhelöinen päivänvarjo, jotta voin joskus ulkoilla myös auringonpaisteessa.

Oudot ominaisuudet: En näe kuvaani peilistä, joten kotoa lähtiessäni en koskaan voi olla varma, ovatko vaatteeni ja meikkini täydellisessä kunnossa. 1599 vuoden harjoittelun jälkeen alan olla jo aika hyvä laittautumaan.

Lemmikki: Count Fabulous on lepakkobestikseni. Se on hyvin ylpeä ja turhamainen, mutta en voi olla pukematta sitä kaikenlaisiin söpöihin pikku vaatteisiin.

Lempipuuha: Minusta on ihanaa hymyillä, nauraa ja rohkaista ystäviäni.

Ärsyttävintä mitä tiedät: On kurjaa, että Monster High -koulun ruokauhulassa on vain harvoin kasvisruokaa tarjolla.

Lempiaine koulussa: Luova kirjoittaminen. Tykkään kirjoittaa herttaisia tarinoita kavereistani.

Inhokkiaine koulussa: Maantieto. 1599 elinvuoteni aikana olen jo käynyt kaikkialla kahdestikin.

Lempiväri: Pinkki

Lempiruoka: Olen kasvissyöjä enkä huoli mitään ällöä verta - syön hedelmiä ja vihanneksia ja paljon rautatabletteja.

Bestikset: Frankie Stein ja Clawdeen Wolf

Mitä mieltä vanhempasi olivat Monster Highin menemisestäsi: Isän mielestä minun täytyisi alkaa käyttäytyä kuin oikea vampyyri; eli juoda verta ja lopettaa kaveeraaminen ihmissusien kanssa. Hän jää kuitenkin aina sanattomaksi kun annan hänelle halauksen ja suukon poskelle. Sen jälkeen hän ei ota asiaa puheeksi taas ainakaan vuoteen.


Näin haastattelut on tehty :) Toivottavasti saitte enemmän irti Lagoonasta ja Draculaurasta tämän perusteella ^^

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Ensimmäinen nukke

Ensimmäinen blogi postaus tähän blogiin, joten ajattelin aloittaa osuvasti siitä miten 'löysin' kyseisen sarjan nuket, ja minkä nuken valitsin ensimmäisekseni.

Näin Monster High nukkeja ensimmäisen kerran BR-leluissa, ja leukani kuvainnollisesti loksahti auki. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa ja pystyin hetken vain ajattelemaan "Miksei tällasia ollut sillon ku mä olin pieni!?". Hetken aikaa oli vain pakko hiplailla nukkien laatikoita ja katsella niitä. Silloin päätin myös että miksei lapsenmielinen aikuinenkin voisi keräilymielessä sitten kerätä nukkeja :D

Ja tästähän seurasi tietenkin se että noin viikon päästä hyllyssäni on ensimmäinen Monster High nukkeni - Lagoona Blue




Lagoona on aivan ihana ja hänen persoonallisuutensa on melko lähellä omaani. Hän pelaa rantalentokalloa ja itse olen harrastanut lentopalloa monia monia vuosia. Tämän vuoksi Lagoona olikin oivallinen ensimmäiseksi MH nukekseni ^^

Lagoonan jälkeen innostukseni Monster Highta kohtaan vain kasvoi ja nyt minulla onkin juuri tänään ostettu Draculaura, Draculan tytär, hyllyssäni Lagoonan seurana.




Tähän loppuu ensimmäinen psotaus tähän blogiin. Kiitos mielenkiinnosta ja tulkaa takaisin lukemaan lisää myöhemmin ;)